sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Diivasta tulee äiti :)

Ei ne pentusuunnitelmat aina mene ihan niin kuin toivoo - joskus alkuvuodesta ajattelin, että Nonnalla tähän aikaan olisi jo pennut kovasti kasvamassa, mutta nyt sen tytär onkin tiine ja äidin tiineyttä odotellaan :) Nonna oli uusinta-astutuksella ja pitäisi ensi viikolla alkaa näkymään, jos on tiine. Jos ei ole vieläkään, niin kyllä me vielä samaa kollia kokeillaan ellei kollilta lähde kulkuset ennen sitä, tykkäisin kovasti yhdistelmän sukutaulusta ja tykkään kollista valtavasti <3  Plan B keksitään sitten, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole :)

Diivan luona siis kävi komea punainen herrasmies Alchemist King Midas, jolla on jo ennestään kaksi pentuetta. Dexu on upea  poika ihanalla turkilla, se on todella elegantti ja hieno, joten jos vanhempia katsoo, voi tulla aika kivoja lapsukaisia :) Laskettu aika on heinä-elokuun vaihteessa ja Diiva saa pennut sijoituskodissaan Hämeenlinnassa.

Kävin eilen katsomassa Diivaa sijoituskodissaan ja siellä se TV:n päällä hautoi vauvamasuaan <3 Noin kuukausi olisi laskettuun aikaan ja Diiva on saanut nyt painoa kivasti, saa nähdä minkälaisen katraan neiti meille suo. Kovasti Diiva puski ja kiehnäsi, vaikka mulla oli koirani mukana, joten ei se ottanut siitäkään minkäänlaista stressiä, sillä on aivan yhtä ihana luonne kun siskollaan :) Masu alkaa jo kunnolla erottua ja lantiosta ei ole enää tietoakaan. Masu näkyy myös sivusuunnassa melko hyvin. Täällä kasvattajaa jännittää, onhan kyseessä ensimmäinen pentue missä on emona Derekaz -kissa :) Ja tietysti ensimmäinen pentueeni myös sijoituskodissa, toivottavasti osaan olla tarpeeksi tukena ja apuna, liikaa kuitenkaan sijoituskodin rauhaa häiritsemättä. Mutta onneksi saavat sitten pentujen jälkeen musta hengähdystauon.. :D

Mahdolliset tyttöpennut tulevat olemaan kilpikonnia (musta, sininen tai pieni mahdollisuus lila- tai suklaakonnaan), pojat mustia, sinisiä tai pieni mahdollisuus lilaan tai suklaaseen. Pennut voivat olla myös kuviollisia ja / tai valkolaikkuja. Joten monenlaisia värimahdollisuuksia olemassa!

Kaunis Diiva <3

Täällä ne vauvat kasvaa!


Tässä Diiva & Dexu.

Nonnan tiineyttä kovasti odottelen, mutta saa nähdä kuinka käy. Olisi niin ihana saada vauvoja kotiinkin :) Kovasti tässä koitan saada meille asunnoksi kolmion, jotta kotona olisi yksi "kissahuone" esimerkiksi pennuille, kollille tai vierailevalle kissalle :)

Kupliksen pentuja mietitään alkuunlaitettavaksi joskus loppukesästä / syksyllä ja Dian pentuesuunnitelmat riippuu täysin Karmasta. Jos se alkaa merkkailla, voi tulla pentusuunnitelmat vastaan nopeamminkin, mutta toivottavasti pysyy siistinä poikana :) Sille suunnitellut astutukset on nyt suunnilleen sovittu, joten se tulee olemaan myös joidenkin ulkopuolisten naaraiden sulhanen tulevaisuudessa :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kissojen uusi lelu

Ostin kissoille uuden lelun, joka ei kyllä ole mikään maailman kaunein sisustuselementti, mutta Dia ja Gordo siihen on ainakin jo tutustunut ja Dia siitä tuntuu kovasti tykkäävän. Juoksupyöriä olen aiemmin nähnyt Facebook-kavereillani ja Gordon kasvattajalla, joten pitihän semmonen kotiinkin saada ;)

Dian urheiluvideo:



Dia näyttää mallia..






Esittelynäyttelyssä

Tässä on ollut kissojen kanssa kaikenlaista puuhaa ja kuviakin olen saanut muutaman napattua :) Parisen viikkoa sitten oltiin Dian, Kupliksen ja Diivan kanssa esittelynäyttelyssä Hämeenlinnassa ja Diiva (Derekaz Who Is A LittleDiva) äänestettiin kolmannelle sijalle yleisön suosikkikissakisassa! Hienoa Diiva :)

Dian kanssa oltiin viime viikonloppuna RUROK:n näyttelyssä Helsingissä, mutta Dia hävisi sertin hienoturkkiselle kilpakumppanilleen ja muutenkin ujosteli. Vielä olisi pari näyttelyä alkukesästä ja sitten jäädäänkin näyttelytauolle, koska meille olisi pentusia suunnitteilla / odotettavissa (ei siis Dialle, vaan Nonnalle ja Kuplikselle).

Tässä muutama kuva esittelynäyttelystä, poseerauskuvat ottanut Minttu Mansikka.

Dia poseeraa

Dia jälleen

Dia heilutti yleisölle :P

Diiva poseeraa

Diiva poseeraa taas :)
Kuplis ja ilme :D


Pitihän sitä vähän mainostaa, että pentuja suunnitteilla :)



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Suunnitelmia, suunnitelmia...

Suunnitelmien tekeminen on iso osa kasvattamista - ja kaiken lisäksi varsin kiva osa :) Tykkään tehdä suunnitelmia joskus kovin pitkällekin ja vaikka harmillisen usein suunnitelmilla on tapana kariutua, on niitä silti kiva tehdä ja mietiskellä erilaisia yhdistelmiä ja mitä niistä voisi syntyä, kenet voisi yhdistää minkäkin kanssa ja mitä jatkossa...

Tällä hetkellä meillä on neljä (kamala määrä!) pentuetta suunnitteilla tämän ja ensi vuoden aikana - neljä ei sitten enää tunnu pahalta määrältä kun sen jakaa kahdelle vuodelle, mutta lukuna neljä tuntuu ihan kamalan suurelta :) Sattuu vaan likat olemaan sen ikäisiä ja Diivakin niin aktiivinen juoksija (vaikka nyt pillereillä onkin), että jotain suunnitelmia pitää olla kaiken varalta.

Päätin astuttaa Kupliksen vielä kerran, sillä nyt toisen pentueensa kohdalla se oli varsin esimerkillinen ja huolellinen emo ja teki kivoja pentuja eikä sen tuonti-emolta ole jäänyt turhan paljon jälkeläisiä vaikuttamaan. Niinpä suunnitteilla tänä vuonna on astuttaa Kuplis vielä kertaalleen ja kollikin on jo löytynyt :)

Nonna olisi tarkoitus astuttaa ehkä jo seuraavasta kiimasta, kollisuunnitelma pysyköön salaisuutena siihen saakka, kunnes jotain konkreettista on tapahtunut. Vinkkaan kuitenkin sen verran, että periaatteessa on mahdollisuus saman värisiin vauvoihin kun ekassakin pentueessa ;) Tai sitten mustavalkoisiin.. ;D

Diiva tosiaan aloitti juoksemisen jo 5kk iässä ja on tällä hetkellä pillereillä. Sekä rajut & jatkuvat kiimat että pillerit ovat kuitenkin aina riski kissan terveydelle, joten Diivalle on suunnitteilla pentue ensi kesälle. Neiti täyttää vuoden toukokuussa, jolloin se (ja toivottavasti tuleva sulho) sydänultrataan ja testaillaan.. Värimahdollisuuksia on monia mikäli suunnitelma toteutuu - kaikenlaista mustasta, sinisestä, suklaasta, lilasta kilppariin ja kuvioon :P Dia-sisko ei ole vielä juossut - ainakaan niin että olisin sen tiedostanut. Sisarukset eivät siis ole kumpikin hormonaalisesti samanlaisia, mikä on ihan hyvä juttu.. Dialle olisi pentuja suunnitteilla sitten vasta joskus ensi vuonna ehkäpä, riippuen vähän sen kiimoista ja kollin hormonaalisuudesta. Dialle olen suunnitellut käyttäväni Tuiscalo's-kissalasta ostamaani Karma-poikaa. En haluaisi käyttää naarasta ihan kovin nuorena, mutta hormonaalisista syistä se on joskus pakollista - toki voidaan miettiä myös kuinka kannattavaa on käyttää hormonaalista kissaa.. Mutta toki sillä hetkellä kun kissan sijoittaa, ei voi tietää kuinka hormonaalinen siitä kehittyy.. Mutta toivottavasti kollivalinnoilla voisin vähän vaikuttaa asiaan - toiveajattelua :D

Kaiken kaikkiaan suunnitelmissa on mahdollisuus monenlaisiin väreihin, mutta ennen kaikkea toivon pentueiden olevan tasapainoisia ja terveitä ja kaiken menevän hyvin. Pentukyselyt ovat lämpimästi tervetulleita - myös sijoituskoteja kaivataan tulevaisuudessa syntyville hörökorville :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2013!

Tuli räpsittyä pennuista 8-viikkoiskuvat näin jouluhenkisinä, tuli samalla tämä nettijoulukortti napatuksi :) Dia ei ottanut kuvausta ihan niin vakavasti kuin olisin toivonut... ;P

..aavistuksen pistävä katse.

Dia heittää homman leikiksi ;D

Derekaz Mangusti vois olla parempi nimi :o

Derekaz De Lege Ferenda 8 vkoa

Derekaz Da Deus Fortunae 8 vkoa


Derekaz Data Venia 8 vkoa
Ja vielä koko pentueen voimin toivotamme hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta! <3

lauantai 8. joulukuuta 2012

Big babies already!

Tässä teille esittäytyvät tänään tasan 7 viikon ikäiset Derekaz Latin D's -vauvelit.
Kuvat otettu ihan hetki sitten :)

Derekaz De Lege Ferenda

Derekaz Da Deus Fortunae

Derekaz Data Venia
Koko pentue poseeraa

Ovat edes joskus paikoillaan ;)

Veljekset riehuu :)


tiistai 4. joulukuuta 2012

Hyvää joulukuuta Derekaz-kissalasta!

Kissalassamme elellään hiljaiseloa, tosin pennut alkavat jo olemaan semmosia vipeltäjiä, ettei hiljaisuudesta ja rauhasta tietoakaan ;) Ikäähän tälle toiselle pentueelleni tuli nyt lauantaina 6 viikkoa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Eilenkin kaverit roiskivat kiipeilypuusta alas - mahalleen.. ihan hieno suoritus, mutta ei kuitenkaan täydellinen :D Aika hyvin ne hahmottavat mihin niiden taidot riittävät ja mihin ei, eivät ole tuonne katonrajaan vielä yrittäneet edes :)

Tästä pentueesta ovat kaikki  pennut varattuja ja näillä näkymin tyttö ja ruskeatabby poika olisivat muuttamassa sijoituskoteihin. Mustasavuvalkoinen poika muuttaa lemmikkikotiin :) Itsenäisyyspäivänä selviää myös onko kissalaamme toisesta kissalasta tuleva vahvistus löytänyt sijoituskotinsa, toivottavasti kemiat kohtaavat, nyt ainakin vaikuttaa todella hyvältä :) Joten mikäli torstai menee toivotusti, on myös muualta kasvatuskissakseni tuleva kolli löytänyt sijoituskodin ja seuraavia koteja etsitään vasta ensi keväänä / kesällä. Kyselyitä saa toki laittaa ja mielelläni tutustun pentujen tuleviin koteihin jo hyvissä ajoin ennen pentujen syntymää, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä kysyä :) Nonnan tulevia treffejä suunnitellaan noin helmi-maaliskuulle, riippuen vähän siitä, miten Nonna juoksee. Joten pentuja mahdollisesti odotettavissa noin toukokuun tienoilla, jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti.Sen verran voin vihjata, että mahdollisuus suunnilleen samanmoisiin väreihin saattaapi olla nyt suunnitellussa pentueessa, kuin oli Nonnan ekassakin pentueessa. ;)

Alkuvuodelle oli paljon näyttelysuunnitelmia, mutta ne on nyt siirtynyt kevääseen / kesään (vähän riippuu toteutuvista pentusuunnitelmista), sillä matkustan helmi-maaliskuussa Texasiin ja kummasti tommonen matka syö rahavaroja :)

Kuten ylempänä mainitsin, on kasvatukseeni tulossa hieman uutta verta toisesta kissalasta. Kyseessä on pieni ruskeatabbypoika Tuiscalo's-kissalasta Lahdesta, jonka tuontilinjainen sukutaulu ja ihana ulkonäkö on hurmannut minut täysin. Pojan on tarkoitus siis muuttaa sijoituskotiin, koska en halua enää stressata Gordoa kollin läsnäololla. Toivottavasti tulevaisuudessa tämä pieni mies (alla kuvia) tulee olemaan 1-2 Derekaz-tyttösen sulho. Kollin äiti on B-veriryhmää, joten herra saattaa olla A tai B, aika näyttää. Saattaapi myös kantaa suklaata, kantaa diluutiota... Joten kaikenlaiset värit ovat mahdollisia tämän pojan jälkeläisille (tietysti emosta riippuen) :D Mutta olen todella kiitollinen Tuijalle, että hän luottaa pojan kasvatukseeni :)

Tässä hieman kuvasatoa pikkuvauveleista, jotka kuvasarjan loppua kohden ei ole enää ihan niin pieniä :D Pojilla painot keikkuvat siinä noin 800g tietämissä ja Venlallakin melkein samoissa.

Dia poseeraa - ikää 6kk

Fere 4 viikkoa

Fere 4 vkoa

Forte 4 vkoa

Forte 4 vkoa

Sisu-eno vahtii pikkulapsia

Venla 4 viikkoa

Venla 4 viikkoa

Venla opettaa Dialle miten poseerata.. :D

Fere 6 viikkoa

Forte 6 viikkoa

Venla ja äitinsä Kuplis

Forte tänään

Some ears!

Tässä vielä meidän Tuiscalo's-vahvistus, kuva otettu 19.11.2012

Pää näyttää kovin kivalta, odotan innolla miten poika kasvaa ja kehittyy <3

"Mullekko puhuit?"

Pieni tiikeri istuu ja ihmettelee..

Tuiscalo's-pojat :)








...ehkäpä nämä kuvat riittävät hetkeksi? :D
Hyvää itsenäisyyspäivää toivottaa koko Derekaz-kissala, samoin hyvää joulukuuta :)