lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kolmisen viikkoa!

Nonnan maha kasvaa ihan silmissä! Aina kun tulen töistä kotiin, on ihan sellainen tunne, että neitokaisen maha olisi kasvanut entisestään. Nonna viihtyy myös ruokakupilla ahkerasti ja ollaankin vaihdettu koko porukalle penturaksut - kyllä kastraatti-Gordo taputtelee masuaan tyytyväisenä. ;)

Muutama päivä sitten tunsin ensimmäisen kerran pennun liikkeen. Nonna hyppäsi syliini ja näin toisessa kyljessä kohouman, laitoin käteni sen päälle ja pieni muljahti äkkiä alta pois :) Tämähän on aika aikainen vaihe pennun näkymiselle / tuntumiselle, mutta Nonna kun on niin hoikka ja karvaton neiti, niin näkynee helpommin. Pentujen lukumäärää on todella hankala lähteä arvailemaan ja ultraamiselle en näe tarvetta, näkee sitten kun vauvat syntyvät :) Maha ei vielä ole erityisen iso, mutta toisaalta nyt se vasta kunnolla kasvaakin - suunnilleen kolmen viikon kuluttua saamme tietää. "Tarkka" laskettu aika on 17.5. eli noin helatorstain tietämillä, sitä siis odotellessa. Veikkauksia otetaan vastaan!

Pitääkin laittaa äänestys tähän blogin yhteyteen pentujen lukumäärästä - saa heitellä veikkauksia myös sukupuolijakaumasta ja väreistä. Värivaihtoehtoja on mustat, mustavalkoiset, kuviolliset, kuviolliset valkoisella. Mahdollisuus myös sinisiin, sinivalkoisiin, sinikuviollisiin ja sinikuviollisiin valkoisella, mikäli Nonna on diluutiokantaja - Mosse on jättänyt sinisiä pentuja, joten herra ainakin diluutiota kantaa ja Nonnallakin on siihen hyvät mahdollisuudet, koska sen isä on sininen.

Only time will tell - tuosta on tullut viimeaikoina lempisanontani ja se liittyykin ihan kaikkeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti