keskiviikko 7. elokuuta 2013

Saanen esitellä - Derekaz Mi'D -vauvelit!

Kävin sunnuntaina 28.7. Diivaa katsomassa ja maha ei ihan kamalan suurelta näyttänyt.. Diiva oli aavistuksen levoton ja huiski hännällään, mutta Diivan emo Nonna teki ekan pentueensa aikaan ihan samaa useamman päivän ajan ennen synnytystä, joten ajattelin, että eiköhän se keskiviikolle-torstaille mene, kuten laskettu aika oltiin laskeskeltu... Toisin kuitenkin kävi, kun maanantaina 29.7. Diivan sijoituskodista soitettiin (ja kasvattaja yllätettiin), että Diiva synnyttää. Lähdin ajamaan heti paikalle ja siihen ei ihan kamalan kauaa mennyt (onneksi välimatkaa ei ole kuin ehkä 10km) ja sillä välin Diiva oli jo kolme pentua saattanut maailmaan. Noin puolen tunnin sisällä ensimmäisen syntymästä syntyi neljäskin pentu ja ajateltiin, että eiköhän ne tässä nyt ole. Yllätykseksi Diiva synnytti vielä noin puolen tunnin päästä yhden pennun - viisi pentua oli todellinen yllätys!

Pennut syntyivät ehkä muutaman päivän etuajassa, ellei sitten Diiva ja Dexu ole salaa treffanneet jo aiemmin - nehän oli samassa asunnossa, mutta molemmat ujosteli siihen malliin ettei uskottu mitään tapahtuneen aiemmin. Pienin pennuista oli 64 grammainen naamiotyttö ja suurin 94 grammainen kilpikonnatäplikäs neiti, kolme veljeä mahtui sitten tuohon välille. Naamioiden mahdollisuus kyllä tiedettiin, mutta en mitenkään ajatellut, että sellaisia sattuisi syntymään :) Saa siis nähdä, mitä Nonna & Lennu saa aikaan, kun Nonna on siis naamiokantaja ja Lennu myös.

Pentujen nimiä olin miettinyt jo hyvän aikaa ennen niiden syntymää, joten jokainen löysi äkkiä omansa. Pentujen isä kun on Alchemist King Midas, on pentujen nimet johdettu isän nimestä - Mi'D -pentueeksi. Mi on espanjaksi minun ja siitä jatkettiin D:llä alkavalla sanalla, saanen siis esitellä minun Deeni :)

n Derekaz Mi'Dulce, CRX f? 33 (kilpikonnanaamio)
n Derekaz Mi'Deliciosa, CRX f 03 24 (kilpikonnatäplikäs bicolor)
u Derekaz Mi'Diablo, CRX n 09 (musta, rinnassa valkoinen täplä)
u Derekaz Mi'Deseo, CRX ? 33 (naamio)
u Derekaz Mi'Derretido, CRX a 03 22 (sinitabby bicolor)

Dulce = sweet
Deliciosa = delicious
Diablo = devil
Deseo = wish / desire
Derretido = lovesick

Ja tarkkasilmäinen kollin kasvattaja myös huomasi, että sinitabbypoika onkin klassinen tabby, totta puhuen se ei itselleni tullut edes mieleen. Klassiset tabbyt ovat melko harvinaisia, joten oli iloinen yllätys :) Naamioiden värit ovat vielä arvoitus, tyttö on jonkunlainen kilpparinaamio ja poika saattaa olla sininenkin, koska sen nenä on huomattavasti siskonsa nenää vaaleampi. Jännä nähdä, miten värit kehittyvät :)

Kuten sivuillanikin mainitsin, "pentujen annetaan kuitenkin kasvaa ja kehittyä rauhassa, ennen kuin niiden varaamista aletaan yhtään miettiä. Pentuja on kyselty todella paljon, joten varsinaisesti vapaita pentuja ei ole, kaikille syntyneille on varmasti koti tiedossa. Seuraa kuitenkin sivujamme, niin näet pentutilanteen ensimmäisten joukossa!" Valitettavasti kasvattajalle (ainakin minulle) ei ole turhauttavampaa kuin vastailla maileihin, joissa on hädintuskin lähettäjän nimi & puhelinnumero - en halua olla töykeä, mutta ainakaan minulle eikä toivottavasti muillekaan kasvattajille ei ole yhdentekevää mihin pennut aikanaan muuttavat, itse ainakin haluan tietää tulevista kotiehdokkaista (niin, ehdokkaista!) oikeastaan kaiken, haluan tietää, minkälaisten ihmisten ja eläinten kanssa kasvattini mahdollisesti saattaisi joskus asustaa ja mitä siltä toivotaan. 

Tässä vielä kuvia vastasyntyneistä ja nyt jo viikon ikäisistä vauvoista <3

Koko katras päivän iässä

Tissillä <3

Derekaz Mi'Deliciosa, tyttö

Derekaz Mi'Derretido, poika

Derekaz Mi'Deseo, poika

Derekaz Mi'Diablo, poika


Derekaz Mi'Dulce
Diiva ja Dulce <3
Viikon ikäiset "poseeraa"

Viikon vanhat ipanat




lauantai 20. heinäkuuta 2013

Häntiä, tassuja, pulleita massuja...

Mammakissojen masut kasvaa kovaa vauhtia, Diivalla vielä parisen viikkoa laskettuun aikaan ja Nonnalla tasan kuukausi :) Nonnan maha tuntuu kasvavan ihan silmissä, Diivan maha kasvaakin sijoituskodissa, joten en pääse kasvua niin ahkerasti toteamaan tässä muuttohässäkän aikaan.. Diivalla kuulemma tuntuukin jo liikkeitä, vauvakissat siellä potkii <3

Me muutettiin uuteen kotiin ja nyt viikonloppuna pitäisi saada loput tavarat uuteen osoitteeseen. Retkeillään olkkarin lattialla patjalla, huomenna saadaan tänne sänky! :D Kissat mennä painattaa ja laminaatti raikaa, kun kissat vetää kurvit suoriksi ja jahtaa toisiaan, pikkuälyköt :D Juoksupyöräkin saadaan huomenna uuteen osoitteeseen, pääsee taas Dia ja Gordo treenaamaan. Ehdin juuri sopivasti sisustamaan pentuhuoneen, kun kuukausi tässä on aikaa ja Nonna saa sitten olla omassa rauhassaan lastensa kanssa :) <3

Tässä vielä masukuvamateriaalia :)

Vajaa kaksi viikkoa vielä!

Pian nähdään mimmosia pikkukissoja siellä piileskelee :)

Nonnalla vielä kuukausi jäljellä :)

Näin solakka Nonna oli vielä kuukausi sitten ;)
Kuvassa sulhonsa Angelfalls Arabesquen kanssa.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Dia & Karma PIROK:n näyttelyssä

Kävin toukokuun lopussa kuvauttamassa kissat Tessalla PIROK:n näyttelyssä ja tänään sain kuvat. Aivan ihania otoksia <3 Upeita kuvia ja kissatkin poseeraa kivasti. Tässä vähän kuvasatoa tännekin, pitää kotisivuille vielä päivitellä nämä uudet kuvat kunhan ehdin :)

Viisi ensimmäistä kuvaa Diasta (CH Derekaz Who Loves Diamonds) ja viisi viimeistä kuvaa Karmasta (Tuiscalo's Karma von D). Toivottavasti tämä kaksikko tekee ensi vuonna vauvoja <3











Kotiinkin pentuja odotettavissa!

Näyttäisi siltä, että myös Nonna on tiineenä! Ihana saada siis vauvakissoja kotiinkin <3 Nonna oli siis kahdesti treffeillä komean ruskeatäplikkään Lennun (Angelfalls Arabesque) kanssa ja toivottavasti saadaan jälkikasvua tälle parille :)

Nonna on nyt aluksi huijannut mua, nisät on näyttänyt pinkeiltä ja kun menen kameran kanssa paikalle, ne onkin ihan vaaleat :P Mutta nyt tuon ao. kuvan ottamisen jälkeen on nisät olleet ihan punaiset kyllä ja kokoajan vain punertuu enemmän. Joten toivottavasti kaikki menee nyt hyvin ja saataisiin tuplavauvat - Diivan pennut sijoituskotiin ja Nonnan pennut meille :)

Omaan kotiin en kahta pentuetta ihan samaan aikaan haluaisi, joten Kupliksen astutusta suunnitellaan noin loppukesään / alkusyksyyn, jolloin Nonnan pennut ehtisivät kasvaa "alta pois" ennen uusia tulokkaita. Myös asuntoasia on varmistumassa, muutetaan tämän kuun aikana kolmioon, jolloin huonemäärä kasvaa ja saan oman pentuhuoneen :) Luksusta!

Tässäkin pentueessa on paljon värimahdollisuuksia - musta, sininen, suklaa ja lila valkoisella ja / tai kuviolla eli käytännössä mahdollisuus syntyä samoja värejä kuin Nonnan ekassa pentueessa. Pienen pieni mahdollisuus myös naamioon.


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Diivasta tulee äiti :)

Ei ne pentusuunnitelmat aina mene ihan niin kuin toivoo - joskus alkuvuodesta ajattelin, että Nonnalla tähän aikaan olisi jo pennut kovasti kasvamassa, mutta nyt sen tytär onkin tiine ja äidin tiineyttä odotellaan :) Nonna oli uusinta-astutuksella ja pitäisi ensi viikolla alkaa näkymään, jos on tiine. Jos ei ole vieläkään, niin kyllä me vielä samaa kollia kokeillaan ellei kollilta lähde kulkuset ennen sitä, tykkäisin kovasti yhdistelmän sukutaulusta ja tykkään kollista valtavasti <3  Plan B keksitään sitten, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole :)

Diivan luona siis kävi komea punainen herrasmies Alchemist King Midas, jolla on jo ennestään kaksi pentuetta. Dexu on upea  poika ihanalla turkilla, se on todella elegantti ja hieno, joten jos vanhempia katsoo, voi tulla aika kivoja lapsukaisia :) Laskettu aika on heinä-elokuun vaihteessa ja Diiva saa pennut sijoituskodissaan Hämeenlinnassa.

Kävin eilen katsomassa Diivaa sijoituskodissaan ja siellä se TV:n päällä hautoi vauvamasuaan <3 Noin kuukausi olisi laskettuun aikaan ja Diiva on saanut nyt painoa kivasti, saa nähdä minkälaisen katraan neiti meille suo. Kovasti Diiva puski ja kiehnäsi, vaikka mulla oli koirani mukana, joten ei se ottanut siitäkään minkäänlaista stressiä, sillä on aivan yhtä ihana luonne kun siskollaan :) Masu alkaa jo kunnolla erottua ja lantiosta ei ole enää tietoakaan. Masu näkyy myös sivusuunnassa melko hyvin. Täällä kasvattajaa jännittää, onhan kyseessä ensimmäinen pentue missä on emona Derekaz -kissa :) Ja tietysti ensimmäinen pentueeni myös sijoituskodissa, toivottavasti osaan olla tarpeeksi tukena ja apuna, liikaa kuitenkaan sijoituskodin rauhaa häiritsemättä. Mutta onneksi saavat sitten pentujen jälkeen musta hengähdystauon.. :D

Mahdolliset tyttöpennut tulevat olemaan kilpikonnia (musta, sininen tai pieni mahdollisuus lila- tai suklaakonnaan), pojat mustia, sinisiä tai pieni mahdollisuus lilaan tai suklaaseen. Pennut voivat olla myös kuviollisia ja / tai valkolaikkuja. Joten monenlaisia värimahdollisuuksia olemassa!

Kaunis Diiva <3

Täällä ne vauvat kasvaa!


Tässä Diiva & Dexu.

Nonnan tiineyttä kovasti odottelen, mutta saa nähdä kuinka käy. Olisi niin ihana saada vauvoja kotiinkin :) Kovasti tässä koitan saada meille asunnoksi kolmion, jotta kotona olisi yksi "kissahuone" esimerkiksi pennuille, kollille tai vierailevalle kissalle :)

Kupliksen pentuja mietitään alkuunlaitettavaksi joskus loppukesästä / syksyllä ja Dian pentuesuunnitelmat riippuu täysin Karmasta. Jos se alkaa merkkailla, voi tulla pentusuunnitelmat vastaan nopeamminkin, mutta toivottavasti pysyy siistinä poikana :) Sille suunnitellut astutukset on nyt suunnilleen sovittu, joten se tulee olemaan myös joidenkin ulkopuolisten naaraiden sulhanen tulevaisuudessa :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kissojen uusi lelu

Ostin kissoille uuden lelun, joka ei kyllä ole mikään maailman kaunein sisustuselementti, mutta Dia ja Gordo siihen on ainakin jo tutustunut ja Dia siitä tuntuu kovasti tykkäävän. Juoksupyöriä olen aiemmin nähnyt Facebook-kavereillani ja Gordon kasvattajalla, joten pitihän semmonen kotiinkin saada ;)

Dian urheiluvideo:



Dia näyttää mallia..






Esittelynäyttelyssä

Tässä on ollut kissojen kanssa kaikenlaista puuhaa ja kuviakin olen saanut muutaman napattua :) Parisen viikkoa sitten oltiin Dian, Kupliksen ja Diivan kanssa esittelynäyttelyssä Hämeenlinnassa ja Diiva (Derekaz Who Is A LittleDiva) äänestettiin kolmannelle sijalle yleisön suosikkikissakisassa! Hienoa Diiva :)

Dian kanssa oltiin viime viikonloppuna RUROK:n näyttelyssä Helsingissä, mutta Dia hävisi sertin hienoturkkiselle kilpakumppanilleen ja muutenkin ujosteli. Vielä olisi pari näyttelyä alkukesästä ja sitten jäädäänkin näyttelytauolle, koska meille olisi pentusia suunnitteilla / odotettavissa (ei siis Dialle, vaan Nonnalle ja Kuplikselle).

Tässä muutama kuva esittelynäyttelystä, poseerauskuvat ottanut Minttu Mansikka.

Dia poseeraa

Dia jälleen

Dia heilutti yleisölle :P

Diiva poseeraa

Diiva poseeraa taas :)
Kuplis ja ilme :D


Pitihän sitä vähän mainostaa, että pentuja suunnitteilla :)